![]() |
Amina (Leena Kallio) on itämaisen tanssin esiintyvä taiteilija, koreografi, opettaja sekä itämaisen tanssin näytösten tuottaja. Aminan ura lähti komeasti liikkeelle Helsingin Juhlaviikoilta 1999, jolloin hän esiintyi Al Teslim –yhtyeen solistina Huvila-teltassa. Uransa alkuvaiheen tärkeää kokemusta hän hankki solistitehtävien ja muiden yhtyeiden ohella Masrahin tanssiryhmässä (1999-2001), johon tanssijat valikoitiin pääsykokeen kautta. Kahden kuukauden opintomatka Kairoon 2001 oli merkittävä käännekohta ja kimmoke ryhtyä toteuttamaan omia taiteellisia ambitioita. Omissa tuotannoissaan hän on myös voinut toteuttaa hedelmällistä taiteellista yhteistyötä koti- ja ulkomaisten tanssijoiden ja ryhmien kanssa (mm. Nina Mamia, Pille Roosi, Heli Turunen, Rami Meling, Tuuli-Maaria Louhensalo-Lindstöm, Vilya, Zahira). Aminaa on aina kiehtonut erityisesti tanssin kerronnallinen elementti ja taiteellinen yhteistyö muidenkin alojen taiteilijoiden kesken. Lapväärtin kansanopiston teatteriopinnot ovat tässä moneen kertaan osoittaneet hyödyllisyytensä ja hedelmällisyytensä. Merkittävin tähänastinen näyttö taiteellisesta laaja-alaisuudesta on sadunhohtoinen tanssiteos Onnen solat. Teos on juonellinen yhtenäinen tanssiteos, joka yhdistää itämaista taikamaailmaa. ja suomalaista satuperinnettä sekä kansantanssia. Käsikirjoituksen Amina työsti yhdessä kansantanssiohjaaja Rami Melingin kanssa. He myös vastasivat ohjauksesta. Koreografiat itämaisiin osuuksiin teki Amina ja kansantanssiosuuksiin Rami. Teosta varten tilattiin alkuperäissävellys muusikko Pauliina Lercheltä. Ensi-illassa teos oli vuonna 2006 ja se tilattiin heti useille festivaaleille kuten Maailma kylässä, Kihaus Folk Music Festival sekä Etelä-Pohjalaiset Spelit. Teosta on esitetty yhteensä 11 kertaa, joista kaksi viimeisintä Aleksanterin teatterissa 2008. Nykytanssiopinnot Amina aloitti Mirja Tukiaisen johdolla 1986. Monia muita tanssilajeja kokeillessa itämainen tanssi sytytti kuitenkin suurimman kipinän ja vei täyden huomion pitkäksi aikaa. Paluu nykytanssiin tapahtui Sinikka Gripenbergin tunneilla 2004. Sen jälkeen nykytanssi on saanut yhä enemmän sijaa Aminan elämässä ja hän on aktiivisesti hankkinut erilaisia lyhyempiä ja pidempiä kurssiopintoja niin nykytanssin kuin teatterinkin piiristä. Taiteellista yhteistyötä nykytanssin suuntaan hän on toteuttanut nykytanssiryhmä Vilyan kanssa mm. työstämällä osuuden teokseen Lumikuningatar (2008). Kotimaisten itämaisen tanssin festivaalien lisäksi Amina on kutsuttu esiintymään solistina Kihaus Folk Music Festivaalille 2006 ja 2008 sekä Etelä-Pohjalaiset Spelit –festivaalille 2006. Tuoreeltaan elokuussa 2009 Amina oli näyttävästi esillä Savonlinnan Ilon ja onnen –festivaalilla, jossa hänellä oli sekä oma soolonumero että oppilasryhmä esiintymässä festivaalin Kabaree Oriental –näytöksessä. Festivaalin Tanssin juhlaa –gaalanäytöksessä Retretissä esitettiin Farah –tanssiryhmän tuottama tanssiteatteriteos Pyörteessä, johon Amina kutsuttiin yhteen päärooleista. Vuodesta 2002 Amina on ollut toivottu vakioesiintyjä etenkin Tukholman ja Tallinnan kansainvälisillä itämaisen tanssin festivaaleilla. 2008 Amina kutsuttiin Riikaan Piramida-festivaalille esiintymisen lisäksi festivaalin yhteydessä järjestettävän tanssikilpailun tuomaristoon. Toukokuussa 2009 hän esiintyi Luxorissa Egyptissä Farha-festivaalilla tämän hetken kysytyimmistä muusikoista koostuvan El Nugum –orkesterin kanssa. Tällä hetkellä Amina opettaa Lumoavan tanssin keskuksessa, jonka perustaja ja johtaja hän on. Lumoavan tanssin keskus on aikuisille suunnattu balettikoulu, joka toimii Aleksanterin teatterissa. Lisäksi Aminalla on säännöllinen viikko-opetus Jokelassa ja Järvenpäässä sekä tiiviskursseja muualla Suomessa ja ulkomailla. Amina on suorittanut Masrahin opettajakoulutustutkinnon 2003. Se on laajin Suomessa saatavilla oleva itämaisen tanssin tutkinto. Tämän sivun kuvat: Yasmina of Cairo |
||
![]() |
|||
![]() |
|||