Intiasta Andaluciaan – Järvenpään kautta

Leena Kallio eli Amina ystävineen vei yleisönsä matkalle Intiasta Andaluciaan keväisenä lauantai-iltana, äitienpäivän aattona. Liikkeelle lähdettiin Järvenpäätalon Sibelius-salin juhlavista puitteista, joissa matkasta kelpasi nauttia niin äitien, isien kuin jälkeläistenkin. Matkalle johdattivat Aminan tallinnalaisvieraat, monitaitoiset intialaisen ja itämaisen tanssin sekä flamencon ekspertit Pille Roosi ja Zahira-ryhmä. Ensimmäisenä lavalle astui Pillen viehättävä tytär Kati Pruel, jonka elefantinpalvontatanssi oli tarkoitettu puhdistamaan esiintymislava alkavaa näytöstä varten. Seuraavissa perinteistä, klassista intialaista tanssia esittelevissä numeroissa nähtiin taidokkaita käsiliikkeitä ja pantomiimia, jossa erityisesti Pille Roosin ilmeikkäät kasvot tekivät vaikutuksen - Bollywood-elokuvaa livenä!

Avausjakson jälkeen lavalle pääsivät kaikki näytöksen tanssijat värikkäässä intialais-arabialaisessa tanssissa Nari Nari. Pillen hauska koreografia antoi kaikille tanssijoille mahdollisuuden osallistua ilonpitoon tanssitaitojen harjaantumisasteesta riippumatta – mukana kuvioissa pyörivät suvereenisti niin ammattilaiset kuin puoli vuotta harrastaneet. Yhteisnumeron jälkeen nähtiin Amina omassa vauhdikkaassa popsaidikoreografiassaan Sahharouni il lil, jonka jälkeen Aminan oppilasryhmät esittelivät vuoden aikana karttuneita taitojaan Aminan koreografioimissa popsaidissa, haitaribaladissa ja keppisaidissa sekä Faruk Mustafan nuubialaistanssissa. Haitaribaladitanssijat olivat upeita, ryhdikkäitä naisia, jotka hoitivat osuutensa rauhallisesti ja tyylillä. Nuubialaisilta löytyi oikeaa svengiä, joka vähitellen yleisön kannustuksen myötä alkoi näkyä kasvoillakin. Ryhmän puvustus sai minut kuitenkin ristiriitaisten tunteiden valtaan – olin aikaisemmin mieltänyt kukkahuivit fellahipukujen osaksi. Saidikeppitanssi oli näyttävä kimaltelevine ”kärpäslätkin” koristeltuine pukuineen, ja kepitkin kopsahtelivat lattiaan ilahduttavan yksiäänisesti. Keppitanssia seurannut, vasta puoli vuotta itämaista tanssia harrastaneiden numero oli mainio osoitus siitä, että vaatimattomallakin liikevarastolla voidaan saada aikaiseksi mukavaa katseltavaa, kun perusliikkeet ovat kunnossa ja ryhmä musikaalinen.

Väliajan jälkeen nähtiin hauska tuliainen Lontoon fantasiafestivaaleilta, Aminan esittämä Yousry Sharifin mustalaisvaikutteinen estradikoreografia El fen – Taide. Amina nauttii esiintymisestä koko olemuksellaan, mikä tekee tanssista mukavaa katseltavaa ja siirtyy ilmeisesti oppituntirutiinien myötä myös oppilaiden olemukseen lavalla. Jos Aminan tanssiin jotain voisi toivoa lisää, se olisi ehkä ns. puristusta, intensiivisyyttä, johon erityisesti Yousry Sharifin koreografioiden yhteydessä joutuu itse kukin panostamaan, ainakin jos maestro itse on ollut oppia jakamassa: miesten tanssityyli on hyppelehtivämpää ja jalkatyöskentelyltään irtonaisempaa kuin mikä naisen tanssiessa on mielestäni esteettistä.

Aminan jälkeen tallinnalaisvieraat pääsivät taas vauhtiin: Iris Frolov esitti Turun festivaaleilla kolmannen sijan ansainneen fuusionumeronsa I put the spell on you. Iriksen ja Pillen yhteinen koreografia yhdisteli itämaista tekniikkaa ja liikekieltä, jonka täydellisen asiantuntemattomuuden antamalla varmuudella nimesin mielessäni electric boogieksi. Niin tai näin, Iris teki taitavaa työtä. Pille Roosin koreografioima ja Pillen ja hänen oppilaansa Cecile Elzieren yhdessä tanssima yllättävän vaisu estradiduetto Samra oli vuorossa seuraavana - yllättävän vaisu verrattuna Pillen muihin numeroihin sekä Cecilen sooloon Dance with the mobile phone, jossa Cecile näytti koomikon kyntensä. Mainio tempaisu – myös improvisaatiota hyödyntäneen koreografian oli tehnyt Cecile itse. Samrasta syntyneen vaisun vaikutelman saattoi osittain aiheuttaa tanssijoiden samea, ruskeansävyinen puvustus, joka poikkesi näytöksen muusta, värien ja muotojen silmänruokaa tarjonneesta linjasta.

Cecilen puhelimen piipitystä ilmestyi ihmettelemään Aminan ja Katyan keppisaididuo Yousry Sharifin koreografialla Dar ya Dar. Duon jälkeen lavalle pelmahti taas taidokas Zahira-ryhmä, jonka ensimmäinen numero, Pille Roosin koreografioima huivitanssi ja rumpusoolo Weili Weili oli herättänyt ihastusta jo kännykkätanssin edellä. Ennen Andaluciaan siirtymistä Zahiralta nähtiin vielä turkulaisen Al Amirat –ryhmän Anu Toivosen tekemä hypnoottinen rumpusoolokoreografia, jossa Zahira toikin mieleen Amiratin täsmällisellä ja yhtäaikaisella tanssillaan.

Andalucian mailta nähtiin Pillen itsensä koreografioima ja avojaloin tanssima, kaunis Dame la Liberdad. Flamencoa esiteltiin lisää alegrías-, tangos- ja rumbanumeroilla, joihin koreografiat olivat tehneet Maria Rääk, Marianna Verdecia ja Pille Roosi. Esiintyjinä Zahiran Iris Frolov ja Ulvi Korjus sekä Kati Pruel ja vielä itse Pille näyttivät taitojaan. Tanssillisesti taidokasta flamenco-osuutta haittasi valitettavasti liian hiljaisena soinut musiikki, joka oli epätasapainossa kannankopistusten ja taputusten kanssa.

Lopuksi nähtiin vielä koko näytösväki yhteisessä finaalissa, Aida Nourin koreografiassa Assalaamu aleikum, jonka sävelin jäätiin haaveilemaan kaikesta ihanasta, joka tutustumisen jälkeen uusia ystävyksiä aina odottaa…

Illasta jäi hyvä mieli, jota vahvisti vielä seuraavana päivänä äitienpäiväkonsertissa kuulemani, legendaarisen Heikki Kahilan juonto-osuudessaan lausuma mietelmä ”Elämä ilman itämaista tanssia on pelkkää teeskentelyä”. Siihen näkemykseen oli helppo yhtyä matkustettuaan Aminan ja ystävien seurassa Intiasta Andaluciaan, Järvenpään kautta!

Takaisin juttuvalikkoon

Päivitetty 5.10.2019  -   © 2006 Lazzi Productions & Amina   -   Kaikki oikeudet pidätetään  -   Webmaster