Tukholman tanssielämää

Jotkut lukijoista ehkä muistavat Egyptin matkani kaksi vuotta sitten. Silloinen kämppäkaverini Anna-May Permansson kutsui minut Tukholmaan EKC:n joulunäytökseen 2001. EKC:n johtajapariskunta Suzanne ja Mohammed taas kutsuivat minut esiintymään Ruotsin suurimpaan itämaisen tanssin festivaaliin SBDF toukokuussa 2002. Joulukuussa 2002 kävin Tukholmassa Rachid Tahan konsertissa ja sain kutsun esiintyä myös tämän vuoden festivaaleilla.

Egyptiska Kultur Centrum on Tukholman suurimpia ja maineikkaimpia itämaisen tanssin kouluja. Suzanne Petren-Aboushebeika kuuluu siihen ruotsalaistanssijoiden eliittiin, joka on tehnyt näyttävän uran myös parhaalla mahdollisella itämaisen tanssin maaperällä eli Kairon hienoimmissa hotelleissa. Se on mahdollista vain harvalle egyptiläisellekin ja kilpailu on tietenkin vielä kovempi ulkomaalaisten kesken. Muista saman kansainvälistymistempun tehneistä ruotsalaistanssijoista mainittakoon Kairossa edelleen asuva ja työskentelevä Samasen (Marita Fahlen) ja Lena Helt.

Kairossa Suzanne työskenteli nimellä Zeina. Ja Kairossa tanssijan kuuluu palkata itselleen orkesteri. Työn merkeissä syttyi romanssi orkesterinjohtajan eli Mohammed Aboushebeikan kanssa. Avioliiton myötä pari päätti asettua Tukholmaan ja perustaa tanssikoulun (EKC) sekä Kairo Bazaarin, jossa on huikea valikoima viimeistä muotia olevia tanssipukuja ja muita tarvikkeita, musiikkia, matkamuistoja ja erityisesti kunnon vesipiippuja. Mohamedilla on myös vahva tanssitausta ja folkloretanssijan koulutus, joten hän toimii myös koulun edustusryhmän Nefertarin toisena koreografina sekä tietenkin tablakurssien opettajana.

Heidän aloitteestaan sai alkunsa myös Swedish Belly Dance Festival. Festivaalit järjestetään joka vuosi helatorstaiviikonloppuna, jolloin Riddarfjärdskolanissa normaalisti toimiva kuninkaallinen balettikoulu on leirillä. Näin festivaalin kaikki toiminnot saadaan hyviin tiloihin saman katon alle, näin saadaan oikeaa festaritunnelmaa ja osallistujilla on mahdollisuudet tutustua toisiinsa, shoppailla, jutella, viettää aikaa ja syödä edullista itämaista lounasta.


Hyvät kurssit

Festivaaleilla on ollut joka vuosi nimekkäitä opettajia kuten Mahmoud Reda, Raqia Hassan, Aida Nour, Lubna Eman, Magdy El Leisy jne. Ainoastaan Yousry Sahrif on kestosuosikki, hän on vieraillut festivaalilla joka vuosi, muuten ideana onkin uudistaa opettajakaartia joka kerta. Yousry on myös minun henkilökohtainen kestosuosikkini ja esiintymisen lisäksi toinen hyvä syy lähteä matkaan. Ensimmäisenä vuonna ahminkin vain kaikki hänen kurssinsa ikionnellisena. Varsinkin keskitason tekniikkakurssi on ollut antoisa ja poikkeuksellinen, liikkeelle lähdetään "kerro huolesi" -periaatteella ja kurssilaisten tekniikkapulmia ratkoessaan maestro tulee puoli huolimattomasti loihtineeksi myös yousrymaisen kiehtovan ja omintakeisen koreografianpätkän. Kurssi taitaa olla Yousryn SBDF-special, jollaista en ole hänen nähnyt muualla pitävän. Suosittelen lämpimästi. Auttaa sekä tekniikan rakentamiseen, että tuttuihin asioihin uutta hohtoa hakemiseen.

Kurssitarjonnasta voi poimia myös parhaiden ruotsalaisten opettajin kursseja. Suzanne opetti tänä vuonna oikein mukavia sarjoja ja tekniikkajippoja tuttuun baladibiisiin "Isä kulkee kannoillani" taustoittaen tyylilajia ja koreografiaa valaisevasti ja auliisti. Halusin myös ehdottomasti Lena Heltin kurssille, sillä ensimmäisenä vuonna näytöksissä hänen koreografiansa kiinnittivät eniten huomioitani. Lena on varsinainen shaabikuningatar. Pitkän Kairon rupeaman aikana arabian kieli ja varsinkin se elekieli on juurtunut häneen vahvasti. Ja kyllä oli jytisevää menoa koko rahan edestä! Hänellä on myös taitoa mukauttaa opetuksensa kohderyhmän tasolle. Ann Larssonin kursseja olisin myös näytöshavaintojen perusteella halunnut kokeilla, mutta tänä vuonna hän ei ollutkaan festivaalilla lainkaan.


Upeita näytöksiä

Näytöksiä festivaalilla onkin kiitettävästi ja mikä ihanaa niin näytöspaikkakin on saman katon alla. Ensimmäisenä iltana on tukholmalaisten tanssijoiden näytös. Perjantaina ja lauantaina on vierailijoiden vuoro. Tänä vuonna ruotsalaistanssijoista erottui ehdottomasti yli muiden göteborgilainen Ulrika Hellqvist soolona sekä hänen Shaking Sahara ryhmänsä ryhmänä. He tanssivat niin modernin ja vauhdikkaan kynttiläkruunutanssin, että oksat pois. Ihailtavaa tekniikkaa, yhtenäistä ryhmätanssia, oivaltava musiikki-idea sekä täysipainoista ilmaisua. Ulrika on aloittanut tanssin Bahi Barakatin ryhmässä ja vieraillut silloin Suomessakin. Ansaitsisi tulla kutsutuksi uudelleen.

Ulkomaisista esiintyjistä itseoikeutettu ykköstähti oli tietenkin Kairossakin tällä hetkellä eturiviin kuuluva Randa Kamel. Hän tanssi upean tulkinnan iki-ihanasta Alli Gara -klassikosta. Raikuvimmat aplodit ja yleisön kiljumaan ja seisomaan sai kuitenkin Lulu Sabongi, yllätysesiintyjä Brasiliasta. Siinä nähtiin, ettei ikä mitään! Varmasti yli viisikymppinen Lulu pisti sellaisen latauksen esitykseensä, että hänen huikea auringonkukkapukunsakin jäi toiseksi. Puvun, jota ilman tuollaista poweria ei toki päälleen kannata pukeakaan.

Olinkin otettu kun Lulu puolestaan ihastui kovasti ja kehui Aidan näköiseksi minun Aida Nour -tulkintaani. Tanssin aidashaabin Assalaamu Aleikum Suomen väreissä, valkoisessa galabeyassa ja sinisissä koristeissa. Viime vuoden festivaalilla Suomea edusti myös Tanja Haverinen ihanan Tamra Hennansa kanssa, Tänä vuonna mukana oli Riikka Lindberg keppitanssillaan. Parasta ja vapautuneinta Riikkaa mitä minä olen nähnyt.


Mieskatsaus

Tukholman festivaalin erityisenä herkkuna ja erityisesti tänä vuonna oli erityisen monipuolinen katsaus miestanssijoihin. Omasta takaa ei heilläkään niitä ole, sillä vaikka söpöliini David on tukholmalaistunut jo vuoden verran, on hänkin norjalainen alun perin. Davidin kostyymivalikoimassa muistuttaa Horacio Cifuentesin toppi-lannevyö-valikoimaa, mutta tanssillisesti hän jää kauas taakse esikuvastaan. Englantilais-egyptiläinen Khaled taituroi tanssinsa galabeyassa tablarummun päällä, mutta ehkä hänkin kuuluu Davidin kanssa hieman kyseenalaiseen kastiin miestanssijoita, jotka eivät tanssillisesti mitään huippuosaajia ole, mutta lyövät läpi ja rahoiksikin (niin valitettavasti miehillä on paremmat liksat tälläkin alalla!) naisellista tanssityyliä jäljittelemällä, mutta sitä epätavallista sukupuolta edustamalla.

Tyypillisesti ja komeasti miehistä tanssia edusti egyptiläinen Maher Kish Tanskasta. Hänen saidisoolossaan oli voimaa ja taituruutta, hypyissä sellaista ilmavuutta ja keveyttä, että hän suorastaan lensi. Ja saipa hän hetkeksi lattialle myös itse maestron, The Master of the Canen, Yousry Sharifin! Oli hienoa nähdä miten täysin valmistautumaton ja vastahakoinen herra sitten kuitenkin hetkessä sähköistyy ja näyttää mistä kana pissii. Maher Kish on myös tanssiryhmä Shams el amarin johtaja ja oli luonut ryhmälleen onnistuneesti omintakeisen ja koskettavan tanssin maahanmuuttajaväestön arjesta ja koti-ikävästä.

Suomalaistenkin moneen kertaan näkemä Magdy El-Leisy on taas omanlaisensa tanssijatyyppi. Hänellä on huikea tekniikka, mutta häntä vaivaa tietty yksi-ilmeisyys. Huumoria ja pelleilyä on riittämiin niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin, mutta vakavat numerot eivät tahdo onnistua. Ilme tahtoo repeillä ja ote livetä lopulta aina kuitenkin. Viime vuonna hän vieraili laajemmalla ohjelmistolla vaimonsa Azzan ja Ahmed Fekrin kanssa ja heillä olikin aivan hulvattomia teatterinumeroita. Tänä vuonna pojat olivat reissussa kahdestaan ja yleisön villitseminen jatkui. Molemmat olivat tänä vuonna myös festariopettajina ja Ahmed tanssi näytöksessä tyypillisesti miehisiä saidi- ja tannourasooloja.

Koko tämä kavalkadin jälkeenkin ylivertaisena suosikkinani edelleen säilyy Horacio Cifuentes. Hänellä riittää tekniikkaa ja taitoa mihin temppuun vaan ja hän myös hallitsee eri tyylilajien ja tunnelmien vaatimukset. Ilmaisua riittää niin suruun kuin iloonkin ja ennen kaikkea hyvin monivivahteisesti erilaisten maskuliinisuuksien ja feminiinisyyksien tulkintaan, kyseenalaistamiseen ja niillä iloitteluun.

Lopuksi muutama nettivinkki, joista pääsee alkuun omatoimimatkaa suunnittelemaan:

-EKC:n ja SBDF:n sivut
-Ann Larssonin sivut. Katso hyvät linkit mm. Lena Heltin sivuille, Davidin sivuille
-Ullrika Hellqvistin sivut
-Suomessakin useasti vierailleen tanssiryhmä Hipstarsin sivut


Takaisin juttuvalikkoon

Päivitetty 10.6.2019  -   © 2006 Lazzi Productions & Amina   -   Kaikki oikeudet pidätetään  -   Webmaster