Tanssikulttuuria Itämais-suomalaisittain Pohjanmaan kautta

Lue lehdistötiedote

Toukokuun puolessa välissä Amina ryhmineen järjesti Järvenpäässä Aminan Unelmia -tanssinäytöksen, joka veti Järvenpää-talon 570-paikkaisen salin lähes täyteen. Yleisön suosio oli epäilemättä Aminan puolella.

- "Näytöksen tunnelmaan olen todella tyytyväinen, vaikka muutama päivä suuren koitoksen jälkeen käynkin vielä ylikierroksilla. Tietysti aina on pieniä juttuja missä olisi voinut tehdä vielä paremmin, mutta kokonaisuutena näytös oli erittäin onnistunut", Amina hehkuu.

Näytös koostui kahdesta osasta, joista ensimmäinen esitteli perinteisempää itämaista tanssia ja toisessa erilaiset fuusioelementit pääsivät esiin. Enimmäkseen ohjelmassa oli Aminan omia koreografioita, mutta sisältyi mukaan pari klassikkoakin Yousry Sharifilta ja Aida Nourilta sekä hyvän yhteistyön hedelminä Anki Saïdin Tamr Henna ja Heli Turusen rumpusoolo.

Avausnumerona Amina esitti suosikkiopettajansa Yousry Sharifin upean estradisoolon Mashaal eli soihtu. Sen jälkeen eritasoiset oppilasryhmät näyttivät taitojaan baladin, khaligin, estradin ja perinteisen rumpusoolon myötä. Amina oli onnistunut kuvioimaan koreografiat tosi kivoiksi ryhmäsovituksiksi yhdistelemällä eri ryhmien tanssijoita ja tekemällä pieniä soolo-osuuksia tanssien sisälle. Myös eri ikä-ryhmät sulautuvat hienosti yhteen, kun senioriryhmän kaksi tanssijaa esiintyi yhdessä alkeisryhmän kanssa. Siinä nähtiin kuinka näytöksen nuorin (8 v.) ja vanhin (lähes 80 v.) esiintyjä menivät hienosti samaan tahtiin keppibaladia. Arabimaissahan eri sukupolvet tanssivat yhdessä. Hienoa, että meilläkin näkee samanlaista säteilyä ja energiaa, mitä sellainen yhteisyys saa aikaan.

- "Kauan sain suostutella senioreita lavalle ja olenkin tosi onnellinen, että he tulivat ja näyttivät ettei tanssiminen ikää kysy, kun ei se kysy näiltä nuoremmiltakaan. Yleisön kommentit olivat myös pääosin erittäin ihailevia ja varsinkin olen tyytyväinen heidän vaikutukseensa takahuoneessa. Muut tanssijat saivat näiltä vanhemmilta daameilta hyvää evästystä ja esimerkkiä. Heille tämä oli molemmin puolin tärkeä kohtaaminen", Amina kertoo

Kymmenhenkisen ryhmän esittämän letkeänkauniin sauditanssin jälkeen nähtiin Suomessa ennen näkemätöntä harvinaista herkkua eli Aminan erikoisuutena saudirumpusoolo, jonka hän esitti yhdessä näytöksen vierailijoiden Tanja Haverisen ja Tuuli Järven kanssa.

- "Aminalla on tosi paljon hyviä ja uutta luovia ideoita. Niistä riittäisi aineksia vaikka useampaankin näytökseen", kehuu Helena Metsä, kollega Espoosta. "Kiva oli myös nähdä, että jos salissa oli paljon porukkaa, niin oli lavallakin. Sibelius-salin isolla ja hienolla lavalla on upean ja näyttävän näköistä, kun ryhmätansseissa on paljon porukkaa".

Amina puolestaan kertoi olleensa todella ilahtunut yhteistyöstä Tanjan ja Tuulin kanssa. "Rumpusoolon kasaaminen kävi kuin leikiten, kun yhteinen sävel löytyi heti".

Tuuli toimi myös näytöksen juontajana ja apulaisohjaajana. Teeman mukaisesti hän juonsi alkuosan galabeiassa, kun esiteltiin itämaisen tanssin tyylejä ja toisen osan kansallispuvussa, kun päästiin käsittelemään Suomi-aiheita.


Tekniikka, estetiikka ja sanoma

- "Tanssi on siitä ihana työväline, että sen kautta voi ilmaista niin monenlaisia tunteita ja teemoja, vakavasta humoristiseen ja ilosta suruun. Henkilökohtaisesti koen tärkeänä, että tanssi ei ole pelkkää viihdettä. Ihmiset tulevat katsomaan kaunista tanssia, eli totta kai estetiikalla on suuri merkitys. Kaunista lopputulosta on vaikea saavuttaa ilman hyvää tekniikkaa eli sekin on hallittava. Mutta ilman sisältöä estetiikka ja tekniikka jäävät tyhjiksi. Tanssitaiteilijalla ja näytöksen kokoajalla täytyy olla myös jotain sellaista sanottavaa ja kokonaisnäkemystä, joka antaa ihmisille syvällisempää ajattelemisen aihetta kuin viimeisimmän pukumuodin tai flirttiniksit", kuvailee Amina lähestymistapaansa.

Vaikuttavia aiheita Aminalla plakkarissa olikin ja näytös oli monipuolinen ja mielenkiintoinen. Feministisen otteen näkemistä ei voi välttää. Aminalta oli toivottu koreografiaa viime vuoden euroviisubiisiin Every way that I can.

- "Sen sanoitushan on aivan kuvottava. Niin kuin naiset olisivat vain idiootti-blondeja, jotka suostuvat ihan mihin vaan. Mutta kun laitoin vastakkaista poweria liikekieleen, niin tanssi lähti kulkemaan ja siitä tuli suosikkikappale kaikissa ryhmissäni. Sen myötä olemme tunneilla myös voineet jonkin verran keskustella naisen rooleista ja itsemääräämisoikeudesta".


"Lopettakaa jo se napatanssista puhuminen"

Tätä teemaa Amina on kypsytellyt jo pitkään: Miksi itämaisesta tanssista yhä usein käytetään halventavaa nimitystä napatanssi?

- "Se on samasta rasistisesta asenneilmastosta kuin mustaihoisten nimittely neekereiksi. Arabiaksi ei koskaan puhuta edes vatsatanssista vaan se on aina raks sharki, raks baladi tai raks shaabi riippuen mitä tyyliä esitetään. Miksi naisten saavutukset halutaan edelleen sivuuttaa kuittaamalla ne milloin miksikin"?

Vahvoja ennakkoluuloja Leena ryhmineen sai kohdata viimeisintäkin esitystä valmistellessa.

- "Usein kuulee vähätteleviä kommentteja tyyliin: "se on sitä vaan", "no se on sellasta hetkutusta", "joo mä oon nähny Turkissa/Egyptissä"... Usein ulkomailla turistikohteissa nähdyt "itämaisen tanssin" esitykset ovatkin täyttä roskaa. Meillä täällä Pohjoismaissa ollaan kuitenkin onneksi taiteellisesti kunnianhimoisia. Jos jossain erehdytään napatanssia mainostamaan, sitä se luultavasti sitten onkin. Taiteellisen tason ratkaiseekin esiintyjän välittämä viesti, omakuva ja maailmankuva".

Tällaisista asenteista suivaantuneena Amina oli loihtinut näytökseen kokonaan uuden tanssityylin, maailmannapatanssin. Musiikkina tietenkin Jovanottin taannoinen listahitti Ombelico del mondo. Feminististä kannanottoa korosti tanssillinen toteutus, jossa lavalle marssi iso joukko erilaisia naisiin kohdistuvia ulkonäkövaatimuksia plakaateissa kantavia tanssijoita keskeyttämään lavalla jo olevan ryhmän tanssin. Siinä sitten ihmeteltiin kaikkea sitä mihin naisten nykyään pitäisi median ja muiden silmissä venyä. Laput kirkuivat ristiriitaisia heittoja, kuten "Liika laiha", "liika läski", "lisää meikkiä", "pese naamas". Aminan kanta näytti olevan se, että pikemminkin napa piiloon, jos muut huutavat sitä näkyviin.

Myös pohjalaisuutta Leena halusi käsitellä kriittisesti.

Numeron nimi tässä näytöksessä oli Maailmannapatanssia (osa II). Että jos sitä napatanssia halutaan, niin täältä pesee, tässä on mun kommenttini siihen, paukautti Amina nivoen pohjalaisuuden näin myös edelliseen teemaan.

Ja tanssi lavalle kuin mikäkin maailmannapa häjypukeissa. Ja uhitteli sitten pohojalaasittain aidoin kansantanssiaskelin sekä teatterielkein, praatasipa vähä murrettakin ja ottipa kehiin vielä itämaisen tanssin puolelta saidi-kepit. Lopuksi tietenkin heilui myös puukko. Ja yleisö hurrasi ratketakseen.

Esitys tilattiinkin heti ainakin Tukholmaan ja Savonlinnaan, jossa se kulkee nimellä Trossoota.

- "Yleisesti trossaamisella yritetään peitellä ongelmia: sellaisten ei tarvitse trossata, jotka oikeasti ovat sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa. Kun tuo turhan trossaaminen menee liian pitkälle, niin se on lähinnä huvittavaa". Ja kyllä yleisö saikin nauraa.

Aminan repertuaarissa on tilaa myös tummemmille tunnelmille. Hän ei pelkää tarttua vakavampiinkin aiheisiin. Yksi näytöksen koskettavimmista numeroista olikin Aminan surutanssi Isoisän arkun äärellä. Tämä erittäin vahvan tunnelatauksen ja kauniin tanssin yhdistelmän hän on esittänyt Jurvan kirkossa oikeastikin isoisänsä hautajaisten yhteydessä. Pelkistetty musta puku ja valkoinen huivi sulautuivat hienosti improvisoiden Albinonin adagion musiikkiin. Tärkeässä roolissa oli myös lavalle tuotu hautavihkomainen kukkakimppu. Ja nyt sai yleisö myös itkeä.

- "Surutanssin harjoittelu oli melkein mahdotonta. Aina se keskeytyi itkuun ja muistoihin. Teema oli ollut mielessäni jo pitkään, koska isoisäni kunto heikentyi pikkuhiljaa viime vuosina. Musiikki ja muoto eivät vain ottaneet tullakseen ennen kuin viimeisiä öitä valvoessa Kaunialan Sotavammasairaalassa. Niitä sitten vain pohdin mielessäni, kun harjoituksissa jalat eivät kantaneet. Lavalle mennessä ei voinut kuin luottaa siihen että tunnelma kantaa ja omakohtainen kokemus voi välittää katsojille myös jotakin yleisempää".

Surutanssin jälkeen Tanja johdatti yleisön takaisin lempeämpiin tunnelmiin omalla lumoavalla keijukaisimprovisaatiollaan Taikametsä. Toinen Tanjan numeroista oli näytöksen odotettu huippuhetki Myrskyluodon Maija. Tanssi täynnä herkkää lyyrisyyttä Karita Mattilan laulamaan musiikkiin ja toisaalta huikeaa myrskytunnelmaa kolmen huivin kanssa tanssittuna. Upea tulkinta, Tanja on ehdottomasti yksi Suomen eturivin tanssijoita tällä hetkellä.

Suomi-sarjaan kuului vielä Aminalta tilattu itsenäisyyspäivän tanssi. Sen esitti neljän hengen oppilasryhmä tyylikkäästi sinisissä puvuissa valkoiset huivit hulmuten. Musiikkivalintakin henki itsenäisyyden paatosta melkein kuin Sibelius, vaikka olikin Farid el Atrachen vanhaa elokuvamusiikkia.

- "Tämä itsenäisyyspäiväteemakin on ollut tekeillä jo pitkään, nyt se toteutui kun Jokelan kansalaisopisto teki tilauksen. Itse tanssiin sain vaikutteita ja potkua Tanjan Myrskyluodosta, johon ihastuin heti aivan valtavasti ja olen tosi onnellinen, että sain sen mukaan näytökseeni".

Yhteiskunnallista ulottuvuutta oli myös näytöksen loppunumerossa Kahleet pois! Menneisyyden suruja, elämän vastoinkäymisiä ja rasismin ikeitä kuvaavat kahleet lensivät konkreettisestikin lavan reunaan näytöksen kaikkien viidenkymmenen tanssijan bailatessa elämäniloisen salsan rytmein. Tanssi alkoi näytöksen kolmannen vierailijan suomalaisissa kansantansseissa kunnostautuneen Rami Melingin astuessa duettoon Aminan kanssa.

- "Oli todella ihanaa saada toteuttaa omia unelmiaan ja tehdä yhteistyötä näin hienojen tyyppien kanssa", Amina huokaa tyytyväisenä.

Aminaa ja Helenaa haastatteli Heidi Tamminen, itämaisen tanssin harrastaja ja toimittaja-opiskelija Aminan kotitanhuvilta Jurvasta.

Takaisin juttuvalikkoon


Päivitetty 5.10.2019  -   © 2006 Lazzi Productions & Amina   -   Kaikki oikeudet pidätetään  -   Webmaster