Keskiviikkoisin klo 16.30-17.30 Iso balettisali
Viiden kerran erikoiskurssi kaikille, jotka haluavat
kuin huomaamattaan tosi paljon hyötyä, iloa ja tehoa oman muun (tanssi/voimistelu/luistelu/jne) treeninsä tueksi tai hyvän johdantokurssin uuden liikunta- tai tanssiharrastuksen aloittamiseen.
Pääosa tunnista makoillaan mukavasti
lattialla.
Aluksi ja lopuksi liikkuvampi sarja jalkeilla.
Balettitunneilla tärkeä osa tekniikkaharjoituksista tehdään seinän vieressä seisten balettitankoa avustajana käyttäen. Lattiatanko tarkoittaa, että samat harjoitteet tehdäänkin lattialla makuultaan, istuen tai käsiin nojaten.
Lattiaa hyödynnetään tukitankona ja painovoimaa lempeänä vastuksena. Lihasvoima kasvaa, erityisesti keskivartalon kannatus vahvistuu. Tämä auttaa turvallisesti hahmottamaan ja kehittämään niin omaa jalkojen ja lonkkien aukikiertoa kuin muitakin oman vartalon liikeratoja. Näin oikean asennon, ryhdin ja kannatuksen ylläpitäminen helpottuu sitten myös seisoma-asennossa. Ja sitä myötä niin minkä tahansa tanssilajin tanssimisessa kuin missä muussakin urheilussa. Ja tietenkin aivan arkiliikunnassakin.
Lattiatunnilla jokaisen on helppo keskittyä omaan tekemiseen omista lähtökohdistaan ja säädellä harjoituksen tehoja oman sen hetkisen tarpeensa mukaisesti.
Hyvä lattiatuntuma:
hahmotus omasta vartalosta
oikeat liikeradat
turvallinen tekniikka
rauhassa keskittyen
omista lähtökohdista
opit aktivoimaan tarvittavan lihasvoiman ja vapauttamaan turhat jännitykset
pysyt paremmin pystyssä ja saat enemmän irti muustakin treenistä.
Mm. nykytanssissa hyvä lattiatuntuma on aivan olennainen asia ja lattiatankotreeni keskeinen harjoitusmetodi. Samalla lattiatanko sisältää paljon kehonhuollon elementtejä. Elastisuus lisääntyy, kun harjoitteissa voi hyödyntää täysillä oman venyvyytensä.
Varusteet: Asu, jossa on mukava liikkua (jumppa-asu/ joustava tanssiasu/ verkkarit tms. jossa on hyvä olla). Jalkaan sukat tai pehmeäpohjaiset tossut (ei kenkiä).
Voit halutessasi ottaa mukaan oman jumppa-alustan ja/tai oman jumppakuminauhan/pyyhkeen/huivin helpottamaan/tehostamaan liikkeitä. Nämä eivät ole välttämättömiä, pääasia on mukava ja joustava vaatetus. Halutessasi voit varata kerrospukeutumisen, josta on helppo keventää, kun tulee lämmin.
Viiden kerran kurssimaksu 55 €.
Ilmoittautumaan (=Extranettiin) pääsee
tästä.
Valitse kurssipaikka Lumoavan tanssin keskus kevätlukukausi, niin saat oikeat kurssit näkyviin.
Tervetuloa!
Takaisin tuntiselosteisiin
Käytössämme on asiakastietojärjestelmä (=Extranet),
jossa jokaisella asiakkaalla on omat asiakassivut.
Ilmoittautuminen kursseille on Extranetissä helppoa.
Myös laskutus tapahtuu Extranetin kautta.
Rekisteröidy ja ilmoittaudu tästä .