|
Kirsi Keisanen sai tanssikipinän 80-luvulla Muurasjärven nuorisotalon
lavatansseissa, jossa hänen äitinsä opetti hänelle perinteiset paritanssit
(mm. valssi, tango, jenkka ja jopa polkka). Klassisen baletin Kirsi aloitti
Tanssikoulu Sarassa (nyk. Jyväskylän tanssiopisto) vuonna 1988. Baletin
rinnalle tuli vähitellen jazztanssi ja nykytanssi ja myöhempinä vuosina
vielä karakteritanssi, Street-tanssi ja Kirsin intohimo flamenco.
Kirsi rakastaa esiintymistä ja Jyväskylässä siihen tuli tilaisuuksia Tanssikoulu
Saran esityksien lisäksi mm. Jyväskylän Kaupunginteatterin avustajana sekä
Jyväskylän Työväenteatterin kesänäytelmissä tanssijana ja näyttelijänä.
Kirsi on ollut mukana perustamassa Jyväskylään Tanssiteatteri Kramppia 1996,
missä hän on näinä vuosina toiminut esiintyjänä, koreografina, tanssinopettajana
ja missä tahansa tehtävissä mitä tanssiteatterin pyörittämisessä tarvitaan.
1999-2003 Kirsi opiskeli Turun ammattikorkeakoulun taideakatemiassa
tanssinopettajaksi. Valmistumisen jälkeen hän lähti heti päätoimiseksi
tanssinopettajaksi Äänekoskelle tanssikoulu Koskelan Tanssiin. Pesti
Äänekoskella kesti kaksi vuotta kunnes Kirsi pääsi jatkamaan opiskeluja
Teatterikorkeakouluun tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksen
maisteriopintoihin, joista hän valmistui toukokuussa 2010.
Opintojen ja opettamisen rinnalla Kirsi on tanssinut mm. Ari Nummisen
koreografiassa "Tanssiorkesteri Erfurth ja vapaat linnut" kesällä 2005.
Kirsi opettaa balettia ja nykytanssia Suomenlinnan kesäleirillä.
Takaisin Opettajat-sivulle
|